Kansainväliset kokoukset

Nuorkauppakamaritoimintaa on yli sadassa maassa, joten myös mahdollisuuksia kansainvälistymiseen on lukemattomia. Vuosittan järjestettävät Eurooppa- ja maailmankokoukset keräävät suurimmat suomalaisdelegaatiot ulkomaanmatkoille, mutta näiden kohokohtien lisäksi pelkästään Euroopasta löytyy kymmeniä muitakin visiitin arvoisia kv-kokouksia. Lisätietoja saat Tammerkosken Nuorkauppakamarissa VP INT Riikka Jahkoselta ja lisäksi Suomen Nuorkauppakamareiden sivuston intranetistä.

Saksa-ilta ke 28.3., 17:30 Plevna
Ennen kesäkuun Eurooppa-kokousta on hyvä kerrata hieman Saksa-tietoutta. Täältä saat myös apua päätöksentekoon, jos et vielä tiedä lähdetkö mukaan Saksaan. Tammerkosken ja Pirkanmaan kamarit järjestävät yhdessä Saksa-illan ke 28.3. klo 17:30 ravintola Plevnan isossa avokabinetissa. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 23.2.


Eurooppa-kokous 13.-17.6.2012 Braunschweig, Saksa

http://www.jci-ec2012.eu/

Saksa on hieno maa, etenkin kesäkuussa 2012! Saksaan on helppo matkustaa, asiat toimivat, mutta mikään ei ole kovin kallista. Braunschweig on 250 000 asukkaan kulttuuri-historiallinen, mutta kuitenkin moderni kaupunki, joka oli Euroopan keskus vuonna 1209!

Ohjelmassa on mm. koulutuksia, yritysvierailuja, debattikilpailu, puhekilpailu, juhlia ja verkostoitumista. Pukukoodi vaihtelee casualin ja businessin välillä, joihinkin iltajuhliin tarvitset tumman puvun tai pitkän iltapuvun. Täällä on myös mahdollisuus tavata osa helmikuisista twinning-vieraistamme! Tutustu ohjelmaan kokousjärjestäjän sivuilla ja huomaa myös kaikille suomalaisille tarkoitettu NP cocktails lauantaina ennen iltagaalaa.

Lähde mukaan! Rekisteröidy kokousjärjestäjän sivuilla ja maksa rekisteröintimaksu ohjeiden mukaisesti. Ole nopea, sillä halvempi hinta (299 euroa) on voimassa vain 13.4. asti! Suomen Nuorkauppakamareiden yhteistyökumppanin Matka-Vekan matkapaketin löydät intrasta. Jos et muista tunnuksiasi, ole yhteydessä SECY Heidi Pirttijokeen.

JCI World Congress - Maailmankokous 18.-23.11.2012 Taipei, Taiwan

http://www.jciwc2012taipei.org/

Muita kansainvälisiä tapahtumia

JCI-maailma on jaettua neljään osaan. Eurooppa-kokous on siis 2012 Braunschweigissa, mutta halutessasi voit osallistua myös kolmeen muuhun aluekonferenssiin. Satutko olemaan lähistöllä, lähtisitkö varta vasten tai yhdistäisitkö muuhun alkukesän ulkomaan matkaan? Ja elokuussa mennään rapujuhlille Halmstadiin, eller hur?

2.-5.5.2012 JCI Conference of the Americas  Brasilia, Curitiba, avoin kaikille JC:ille
23.-27.5.2012 JCI Africa and the Middle East Conference  Marokko, Casablanca, avoin kaikille JC:ille
7.-10.6.2012 JCI Asia-Pacific Conference Hong Kong, avoin kaikille JC:ille

JCI UN Global Partnership Summit 2012

July 25 to 27, New York City, United States 

JCI will lead the initiative by bringing together its key partners – the United Nations, UN Global Compact, UN Foundation and the International Chamber of Commerce (ICC) – to drive the conversation and redefine, enhance and promote collaboration among these important global players. The hands of government are often tied when faced with global challenges. Corporations, likewise, cannot take the lead to find solutions for fear of appearing self-serving in pursuit of profit.

Read more about the 2010 JCI Global Partnership Summit. Register by July 13!

10.-12.8.2012 International Crayfish Conference 2012 - 55 years of Crayfish Conferences in a row!

Save the date - 2012 International Crayfish Conference in Halmstad, August 11-12!!!
To find more information and photos about this opportunity to network internationally in August, check their website. Registration will open in April and more information will be posted during the spring.

Yhteistyössä Deeper POP Pankki Gylling Santen Radikal