Twinning 2009 Hoorn
TWINNING 2009 / 22. - 24.5.2009
PIRATES OF THE HOORN (NL)
Vuoden kansainvälinen kohokohta, Twinning 2009, suuntaa tänä vuonna Hoorniin, Hollantiin, keskelle kevään kauneinta kukkaloistoa. Ikimuistoista ja vauhdikasta viikonloppua vietetään Pirates of Hoorn –merirosvoteeman hengessä 22.-24.5.2009. Varaa päivä kalenteriisi!
Twinning-toiminta on kamarien välistä yhteistyötä ja antaa mahdollisuuden kansainväliseen kanssakäymiseen sekä tutustuttaa toisen maan kulttuuriin ja kieleen. Twinningin kautta sinulla on mahdollista solmia sekä hyviä ystävyyssuhteita että merkittäviä businesskontakteja. Perinteisesti isäntäväen ja Tammerkosken kamarin lisäksi viikonloppua viettämään saapuu vieraita niin Saksasta, Ranskasta kuin Belgiasta.
Kaikki tämä vain lentolipun hinnalla
Kamari on luvannut tukea Twinning-tapahtumaan lähtijöitä rekisteröitymismaksua vastaavalla summalla. Maksu kattaa kaikki tavanomaiset kulut, kuten ruokailut, Twinning-perinteen mukaisen kotimajoituksen sekä isäntäkamarin järjestämän ohjelman, perjantai-iltapäivästä sunnuntaihin.
Ideoidaan yhdessä huippureissu
Houkuttaako extra-yöpyminen Amsterdamissa? Rakastatko ryhmämatkustamista, vai varaatko lennot ja kuljetukset mieluummin itse? Onko sinulle ideoita varainhankintaan? Matkajärjestelyt ovat vielä avoinna, joten sinulla on nyt hyvä mahdollisuus päästä vaikuttamaan niiden sisältöön. Laita rohkeasti matkatoiveita ja -vinkkejä tulemaan!
Lisätietoja:
Taru Kumpulainen
p. 0400 806 379
taru.kumpulainen@villivisio.fi
Tapahtuman sivuilta: www.jkwf.nl.
Hoornin kaupungista: www.hoorn.nl/Smartsite.shtml?id=931