Joulupuu on lahja lapselle

Lapsen maailmassa lahjat ovat tärkeä joulumieltä ja iloa tuova asia. Jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut. Joulupuu-kampanjaan osallistumalla voimme levittää jouluiloa myös niille lapsille, joiden läheisillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa heidän lahjatoiveitaan.
Tammerkosken Nuorkauppakamari on jo useana jouluna pystyttänyt Joulupuun keskelle kaupunkia. Nyt on aika pystyttää tämänvuotinen Joulupuu. Viime vuonna Tammerkosken Nuorkauppakamari keräsi noin 1600 lahjaa, jotka jaettiin perheille nuorten toiminta- ja ohjauskeskus Messin kautta (www.messi.in).
Joulupuukampanja yhdistää vuodesta toiseen yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä, joilla on tahto auttaa. Kampanjan tavoitteena on myös herättää keskustelua yhteisvastuusta ja erityisesti lasten asemasta.
Tammerkosken Nuorkauppakamari tekee yhteistyötä projektissa Aamulehden ja MLL:n Hämeen piirin kanssa järjestämällä Joulupuukeräyksen Joulutorilla 10. -11.12.2011. Tammerkosken Nuorkauppakamari kerää lahjoja 10.12. klo 10. – 18.00 ja MLL:n Hämeen piiri 11.12. klo 10. – 18.00 (lisätietoa MLL Hämeen piiri).
Lahjoja hyvään tarkoitukseen kerätään myös yrityksissä ympäri Tamperetta.
Kenelle lahjat annetaan?
Lahjat on tarkoitettu 0 – 17 –vuotiaille lapsille ja nuorille. Lahjojen ikäjakauma menee seuraavasti: 0-1, 2 – 4, 5 – 7, 8 – 10, 11 – 12, 13 – 15 ja 16 – 17. Tammerkosken Nuorkauppakamarin keräämät lahjat jaetaan perheille nuorten toiminta- ja ohjauskeskus Messin kautta (www.messi.in).
Miten toimitaan?
Lahjojen pitää olla uusia tai itse tehtyjä. Lahjat tuodaan keräykseen joko lahjapussiin tai lahjakääreeseen paketoituna. Erityistoiveena on, että konsoli- ja tietokonepelit, CD-levyt ja DVD-elokuvat tuotaisiin keräykseen ilman lahjakäärettä. Lahjakorttikuoriin olisi hyvä merkitä selvästi, mihin lahjakortti on tarkoitettu.
Lahjoihin pitää merkitä joko etukäteen tai keräyspisteessä saatavaan pakettikorttiin: lahjan sisältö, onko lahja tytölle vai pojalle sekä lahjansaajan ikä.
Lahjavinkkejä liitteestä
Yhteydenotot:
Projektipäällikkö Piia Kellokumpu
Piiakellokumpu[at]gmail.com
VP COM Kirsi-Marja Salokangas
kirsi.salokangas[at]gmail.com






