Tapahtuman historia
![]() |
Pitkän Lounaan perinteen laittoivat alulle Heikki Kinni Tammerkosken Nuorkauppakamarista ja Jussi Elomaa Tampereen Nuorkauppakamarista. Toimiessaan kamariensa puheenjohtajina vuonna 1991 he halusivat järjestää uuden yhteiskuntaan suuntautuvan tapahtuman, joka toimisi tamperelaisten nuorkauppakamarien uuden toimintavuoden avajaisena. Tavoitteena oli luoda tapahtuma, jossa nuorkauppakamaritoiminta verkostoitaisiin paikallisen yrittäjäjärjestön, tiedeyhteisön, kauppakamarin ja kaupungin kanssa. Tapahtuma haluttiin järjestää iltapäivätapahtumana ja elvyttää tätä kautta vanhaa pitkien lounaiden perinnettä. Liike-elämän suhteita syventävät pitkät lounaat olivat jo tuolloin jääneet monilta unholaan.
Tapahtuman yhteydessä puheenjohtajat halusivat jakaa kulttuuripalkinnon, jolla huomioitaisiin tamperelaista kulttuurielämää. Palkinnon jakokriteerit haluttiin määritellä varsin väljiksi, jotta palkinnolla voitaisiin huomioida mahdollisimman laajaa kulttuurin toimintakenttää. Palkinto päätettiin nimetä JussinHessu -kulttuuripalkinnoksi viihde-elämästä tuttua Jussi-palkintoa pilke silmäkulmassa seuraten.
Vuosien myötä Pitkä Lounas -tapahtuma on saanut lisänimen "Vaikuttajaseminaari". Tapahtuman luonne ja siellä esitetyt puheenvuorot ovat vuosien saatossa saaneet melko vahvan liiketaloudellisen painotuksen, mutta tapahtuman henki on säilynyt samana vuodesta toiseen. Tapahtuma on tänä päivänä merkittävä tamperelaisen nuorkauppakamaritoiminnan voimannäyte ja tapahtuma, jolla vuodesta toiseen virkistetään Tammerkosken ja Tampereen Nuorkauppakamarien yhteistoimintaa.
